Noora Pinola – Kovaa leikkiä UTMB:llä

Suoriuduin UTMB:stä, mutta olihan se taas hurjaa touhua. Tämän vuoden tavoitteeni oli tehdä parempi kisa kuin viime vuonna. Tämä tavoite ei ihan kokonaan toteutunut. Seuraavassa pieni kooste kisasta.

Noora Pinola UTMB maastojuoksukisassa 2014

Suomalaiset juoksijat ennen kisaa. Kuva: Merja Ylihärsilä

Valmistautuminen oli mennyt hyvin – koin olevani hyvässä kunnossa ja henkisesti valmis jo kerran koettuun haasteeseen. Kuitenkin päivää ennen lähtöä flunssa puski päälle. Tein kaikki temput, mitä koulutukseni (proviisori) kautta keksin tehdä ja oloni olikin hyvä starttipäivänä. Sääennuste taas ei ollut kovin hyvä, sillä se lupaili kovaa sadetta, ukkosmyrskyä ja räntäraja niihin korkeuksiin mihin reitti nousisi. Onneksi sateen ennustettiin jatkuvan vain ensimmäisen yön ajan.

Vähän ennen starttia kello 17 jälkeen poseerasimme suomalaisporukalla ja siirryimme lähtöalueen tungokseen 2434 muun juoksijan kanssa. Tunnelma oli juuri niin juhlava kuin viikon mittaisen juoksukarnevaalin pääkisan lähdön voi kuvitella olevan. Seitsemän minuuttia ennen lähtöä alkoi sataa, juuri niin kuin oli ennustettu. Sade yltyi ja kaikki vierellämme olevat kisailijat vetivät takit päälle. Suomiporukalla totesimme, että takit on otettu mukaan kylmyyttä ei kastumista varten ja takit pysyivät repussa. Lähtölaukauksen jälkeen nautimme kannustuksesta, poseerasimme kuvaajille ja annoimme ylävitosia kunnes pääsimme oikeasti juoksemaan. Pian juoksuvauhtini erosi muista ja jatkoin matkaa yksin.

Noora Pinola UTMB maastojuoksukisassa 2014

Lähdössä tunnelma on aina UTMB:llä huikaiseva.

Yöllä vettä tuli välillä valtavasti. Sain vääntää erittäin tehokkaan otsalamppuni täysille, jotta sateen läpi olisin nähnyt paikoin puoleen sääreen asti mutaa täynnä olevan juoksu-uran. Sauvoista oli todella hyötyä, kun yritti olla liukumatta alaspäin kiivetessä ja yrittäessä pysyä pystyssä valuessa mudan kanssa alas vuorelta. Sateesta huolimatta likomärkiä kannustajia riitti pitkälle yöhön. Yöllä kuitenkin väsymys alkoi tuntua ja reitin varrella näkyikin useita polun viereen uuvahtaneita juoksijoita. Huutelimme heitä hereille, sillä vaikka yö ei ollut ennustetun kylmä, märkänä melkein vuoren huipulle nukahtaminen ei ole järkevää.

Courmayerin lähestyessä sade loppui. Tuntuikin ihanalta nähdä kisan ainoa huoltokassi ja päästä vaihtamaan mutaiset ja märät varusteet puhtaisiin ja kuiviin. Viime vuonna olin ollut väsynyt myös päivällä ja siksi olin jo etukäteen päättänyt nukkua hetken Courmayerissa. Oli todella vaikea noudattaa suunnitelmaa nukkumisesta, kun näki aamun auringonsäteet. Onnekseni pidin kiinni suunnitelmastani ja nukuin 15 minuuttia. Matka jatkui huomattavasti virkeämpänä.

Noora Pinola UTMB maastojuoksukisassa 2014

Tässä kuvassa saattaa jo pieni väsymys paistaa ilmeestä.

Päivän hölkyttelin mukavasti, vaikka välillä nousut tuntuivat hyvin raskailta ja olisi tehnyt mieli pitää tauko. En kuitenkaan suostunut pysähtymään. Sain muutaman kerran mukavaa seuraa toisista kisaajista ja tällöin vauhti pysyi erityisen hyvänä. Näin huoltojoukkoni ensimmäisen kerran pikaisesti aikaisemmin 20km kohdalla ja nyt uudestaan 120km kohdalla. Juuri ennen tätä huoltoa olin joutunut päästämään irti seurastani ja väsymys oli iskenyt heti. Söin pastaa huoltojoukkoni kanssa ja kerroin päätöksestäni nukkua, vaikka vielä hetkeksi päivän valoa olisi ehkä riittänyt. Toiset 15 minuuttia unta ja sain tästä paljon virtaa suunnata toiseen pimeään yöhön kohti kolmea viimeistä vuoren ylitystä.

Löysin välittömästi uutta matkaseuraa ja yö lähti liikkeelle virkeästi. Kaikki tiesivät, että seuraavana yönä painittaisiin äärimmäisen rasituksen ja väsymyksen kanssa ja muista ihmisistä energiaa saavat tekivätkin kaikkensa löytääkseen juttuseuraa ja vetoapua. Kuulin monta hauskaa tarinaa tuona yönä ja pidin mieleni virkeänä puhumalla myös itse niin paljon, että kadotin ääneni loppumatkasta. Tämä ei auttanut taistelussa väsymystä ja liian pitkään jatkuneen juoksun aiheuttamia rasituskipuja vastaan. Nukuinkin loppumatkasta vielä kaksi kertaa 15 minuuttia juomapisteiden yhteydessä olevilla ensiapu- ja lepoalueilla. Uni auttoikin todella paljon, ei pelkästään väsymykseen vaan myös kipuihin. Tässä vaiheessa matkaa jokainen juoksuaskel tuntuu epämielyttävältä, mutta levon jälkeen pystyin juoksemaan melkein tunnin kivuttomasti. Matkaa oli kuitenkin edessä vielä todella paljon, sillä huomasin liikkuvani hyvin samaan tahtiin kuin edellisenä vuonna. Oli todella rankka tietää, että juoksisin yhteensä melkein 40 tuntia. On vaikea kuvailla millaista painia saa pään sisällä käydä, jotta saa itsestään puristettua irti aina vaan lisää ja lisää tällä loputtomalla matkalla.

Noora Pinola UTMB maastojuoksukisassa 2014

Näissä maisemissa pikku väsykin unohtuu hetkeksi. Kuva: Tommi Mäkelä

Viimeinen nousu tuntui helpommalta mitä viime vuonna ja matkantekoa helpotti huomattavasti myös aamun tuoma valo. Vikalla osuudella pakotin itseni reippaaseen vauhtiin ja siksi maaliviiva tulikin vastaan yllättävän nopeasti. Maalisuoralla vastassa oli huoltojoukkoni ja suomijengiä. Tuuletukset, naureskelua muiden kanssa ja aamiaiselle maalisuoran tuntumaan. Olo oli virkeä (vaikka ulkonäöstä sitä ei ehkä huomannut) ja jotenkin ehkä helpottunut ja onnellinen.

Noora Pinola UTMB maastojuoksukisassa 2014

Hymy irtosi vielä maalissa vaikka energiat olivat melko vähissä. Kuva: Sari Heerman.

Aikaa siis 168 kilometriin ja 9600 nousumetriin meni 39 tuntia ja 19 minuuttia. Sijoitus 18. Koko kisassa sijoitus 603/2434. Olin toivonut voivani parantaa aikaa viime vuodesta, mutta näin ei käynyt. Sijoitukseni kuitenkin parani. Tavoitteet siis toteutuiva osittain, absoluuttisesti huonompi aika, mutta suhteessa parempi suoritus.

Periaatteessa juoksin (ainakin luulin juoksevani) kaikki alamäet ja tasaiset. Ylämäet sauvakävelin vaihtelevalla vauhdilla. Huoltopaikoilla vedin nuudelikeiton naamaan, täytin juomapussin ja otin jotain pientä käteen jonka söin jatkaessani välittömästi matkaa. Pysyin suunnitelmissani varusteiden ja energioiden suhteen eli niistä löytyy tietoa aikaisemmista kirjoituksista. Varusteiden ja taktiikan osalta siis ihan mukiin menevä suoritus.

Noora Pinola UTMB maastojuoksukisassa 2014

Kisan reittiprofiilista näkee että ylös-alas mennään melko runsaasti

Koen edelleen, että UTMB on ehkä liian raskas ja pitkä kisa minulle. Pitäisi treenata enemmän ja varsinkin vuoristossa, jotta kisa ei olisi niin äärimmäisen raskas ja varsinkin kivulias. Kisan aikana pohdin myös, että taidan tarvita joukkuetta ympärilleni. Joukkueen kanssa kisatessa väsymys ei ikinä iske näin kovasti. En myöskään edelleenkään kokenut tätä yötä vasten startattavaa kisaa kovin hyväksi konseptiksi. Olisin mielelläni katsellut noita uskomattoman upeita maisemia mieluummin kaksi päivää kuin kaksi yötä. Luulen myös, että juoksijoiden määrän takia UTMB:n reitti ei voi olla kovin tekninen. Jo nyt vaatii järjestäjiltä aika paljon pokkaa lähettää melkein 2,5 tuhatta juoksijaa räntäsateisille vuortenhuipuille viettämään yötä, vaikka polut ovatkin helppoja.

Noora Pinola UTMB maastojuoksukisassa 2014

Yksi kisan lukuisista vaaroista on lehmät. Kuva: Tommi Mäkelä

UTMB:n ainutlaatuisuus perustuukin mielestäni kisan aikana vallitsevaan tunnelmaan. Reitin varrella on yli 50 000 kannustajaa, jotka kannustavat nimellä, joka lukee numerolapussa. Esim. toisena yönä kello neljä kuulin jo kaukaa, että juomapiste lähestyy, kun kannustushuudot ja lehmänkellot raikasivat vuorten seinämiä pitkin kauas ylös. Samoin jos kisan jälkeen pidit ”finisher” liiviä päällä ventovieraat tulivat onnittelemaan, vaikka luulen että Chamonixin läheisyydessä liivin kanssa linkuttaa useampi tuhat juoksijaa. Koko UTMB viikon aikana eri kisoihin starttaa yhteensä 7000 juoksijaa. Myös kisan tiedotus, logistiikka ja juoma-/ruokahuollot pelaavat hyvin.

Noora Pinola UTMB maastojuoksukisassa 2014

Suomalaiset poseeraamassa Finisher-liivit päällä. Kisan keskeytti 35% matkaan lähteneistä, suomalaisten keskuudessa keskeytysprosentti oli täsmälleen 0. Kuva: Merja Ylihärsilä

Kun kisasta oli kulunut kolme viikkoa, olin juossut muutaman kerran sen jälkeen. Huomasin, että lihakset olivat ihan ok, mutta hermotus oli hakusessa. Tuntui kuin olisi juossut bambin jaloilla ja tuhansien / miljoonien iskujen aiheuttama hermojen tuhoutuminen vaikeutti juoksun hallittavuutta. En edes unelmoi uusista kisoista moneen kuukauteen. Nyt on tärkeää antaa kropan palautua, todella palautua. Lepo tekee treenimotivaatiollekin hyvää. Luulen, että siirrän myös hieman eteenpäin ”to do” -listani hurjimpia polkujuoksukisoja. Vielä on monta vuotta aikaa toteuttaa unelmia. Maailma on täynnä todella upeita lyhyempiä kisoja, joissa saa kokea urheilunhuumaa ja saa paljon kannustusta eksoottisen suomalaisuuden takia. Seuraavaan vuorikisaan sukset jalassa. Seuraava juoksukisa saisi olla ehkä lyhyempi. Toisaalta en vieläkään ”selättänyt helposti” UTMB:tä ja siksi ehkä vielä joku päivä palaan kisaan :).

Kiitos kaikille kannustaneille! Kiitokset UTMB:llä mukana olleelle mahtavalle Suomiporukalle! Iso kiitos myös projekteihini uskoville ja niitä tukeville Salomonille ja High5:lle!

Kommentoi

Kommentit