Noora Pinola – etuoikeus treenata

Minulta kysellään monesti harjoittelustani, ja voisin kertoa siitä vähän enemmän. Treenaan melko maltillisesti. Noin 5-15 tuntia viikossa, sen minkä töistä ja perheen aktiviteeteilta ehtii. Yritän treenata mahdollisimman monipuolisesti ja pitää treenit mielekkäinä, jotta treenaaminen tuntuisi etuoikeudelta, ei pakotteelta.

Niinä hetkinä kun en treenaa mitään kisaa varten lähinnä palauttelen ja teen vain elämyksellisiä ja mukavia lenkkejä. Tästä ajasta haen lähinnä henkistä voimaa aloittaa pian uudet treenit tähtäimenä jokin uusi haaste. Tällöin viimeistään huomaa, miten kivaa liikkuminen onkaan kun voi keskittyä vain nautiskeluun lenkkikengät jalassa. Ennen kaikkea pyrin liikkumaan joka päivä. Perustreeneihini kuuluu lenkki lähipoluilla, vetoja ja mäkiä viereisellä pururadalla tai polkupyörälenkki. Lisäksi käyn salilla noin kerran viikossa, jossa teen lähinnä keski- ja ylävartaloa, sillä jalkojen voimatreenit teen loikkina tai vetoina. Tavoite on päästä treenaamaan silloin kun olen virkeimmilläni eli keskellä päivää tai sitten heti töiden jälkeen.

Kun edessä on suuri tavoite esim. UTMB, lisään tiettyjä asioita treeneihini. Lisään juoksu- ja kävelytreenien määrää sekä pituutta ja raskautta. Lähinnä siksi, että jalat tottuisivat rasitukseen, en niinkään kunnonkohotuksen takia. Pidän hyödyllisenä välillä tehdä liian pitkiä ja raskaita treenejä, jotta saisi tuntea miltä keho tuntuu kisoissa. Miltä tuntuu kun repusta ja kropasta loppuvat energiat ja neste, eikä lenkin loppua näy. Nämä treenit teen kyllä yleensä vahingossa. Bravuurini on eksyä loppulenkistä vaikka puoliksi jäässä olevalle suolle tai umpihankeen keskelle metsää tai sitten teen ihan perusvirhearvion matkan pituudessa. Tahallaan tällaiselle lenkille lähtö tuntuisi varmaan liian raskaalta ja jäisi siksi herkästi väliin.

Erityisesti ennen kisoja, mutta myös muutenkin teen monesti mäkiloikkatreenin pitkän lenkin perään. Koen, että jaloista on saatava voimaa irti vielä pitkänkin rasituksen jälkeen. Monesti vuorijuoksukisoissa voimat käytetään perusnousussa vaikka huippu on yleensä jyrkin ja raskain, puhumattakaan seuraavista nousuista. Muutenkin teen voimatreenejä varmaan paljon perusjuoksijaan verrattuna, koska pidän loikka- ja mäkivetotreeneistä. Lisäksi treenaan usein ”alppisimulaattorini” eli lastenvaunujen kanssa. Ne ovat melkein aina perässä fillarilla polkiessa ja hiihtäessä, sekä usein myös sauvakävellessä. Osan mäkiloikkatreeneistäkin teen kärryjen kanssa, kiitos herkkäunisen lapseni. Tehoja pitäisi tehdä enemmän, jotta juoksun taloudellisuus paranisi.

Noora Pinola tekemässä mäkiloikkia

Mäkiloikat on oiva tapa lisätä voimaa jalkoihin. Kuva: Lauri Kutila

Lisäksi reilusti ennen pitkää kisaa teen muutamia ylipitkiä juoksutreenejä. Näillä tarkoitan noin viiden tunnin juoksulenkkejä, joissa vaikka keskimmäisen tunnin teen nousuja mäelle. Normaalisti harjoitellessa vältän tällaisia ylipitkiä treenejä jalan, koska pelkään niiden rasittavan jalkoja liikaa ja ennen pitkää aiheuttavan rasitusvammoja. Toki ympäri vuoden teen pitkiä lenkkejä, mutta mieluummin esimerkiksi pyöräillen tai hiihtäen. Kaikki juoksulenkkini pyrin tekemään poluilla tai muulla pehmeällä alustalla.

Koska Suomi on hyvin tasainen maa, yritän hyödyntää kaikki mäet ja vuoret mitä matkustellessa tulee eteen. Varsinkin työmatkoista yritän ottaa hyödyn irti; mäkitreenejä Pariisissa, Levillä vuorihiihtoa aamu kuudelta kolmenkymmenen asteen pakkasessa jne. Työmatka olisi liian helppo tekosyy jättää hyvä treenimahdollisuus käyttämättä. Perheemme lomat painottuvat kummasti vuorille, joissa treenaamisesta todella pääsee nauttimaan upeissa olosuhteissa.

Noora Pinola Patrouille des Glaciers kisassa.

Patrouille des Glaciers kisassa ”pää täynnä”

Treenien lisäksi koen erilaiset kisat hyödyllisiksi tavoiksi valmistautua suurempiin haasteisiin. Palasin juuri Patrouille Des Glaciers vuorihiihtokisasta, jossa joukkueeni kanssa kiipesimme ja laskimme randonnee-sukset jalassa Sveitsin Zermatista Verbieriin. Kisamatkaa noin 100km ja 4 000 nousumetriä. Tein tuon kisan ensimmäisen kerran jo kymmenen vuotta sitten naisjoukkueella, mutta edelleen varsinkin ennen lähtöä tämä alunperin alppiarmeijajoukkojen testaamiseen tarkoitettu kisa tuntui hyvin haastavalta ajatukselta. Startti ilta yhdeksältä kohti 3 700 metrissä sijaitsevaa huippua jännitti kummasti. Nousut ja laskut jäätiköllä köysistössä otsalampun valossa toivat oman säväyksensä kisaan. Kisa meni lopulta hyvin ja suoriuduimme maaliin 14 tunnissa. Tuntuu, että kisa vuoristossa antoi hyvän fyysisen startin kevääseen, mutta ennen kaikkea koen, että kisa toi hivenen lisää itseluottamusta tuleviin kisoihin. Kisa myös muistutti miten etuoikeutettu olen, kun voin tehdä jotain noin hienoa. Saan osallistumispaikan, olen fyysisesti kunnossa ja voin toteuttaa unelmiani. Tämä kokemus antoi paljon lisäpotkua tuleviin treeneihin.

Treenailun keskellä yritän kuunnella kehoani. Tarkkailen häviääkö treeneistä ne lenkit, joiden ei toivo ikinä loppuvan ja joissa tuntuu siltä, että voisi lentää. Jos häviää, tiputan treenimäärää roimasti. Palautuminen ja hyvät unet ovat kunnon kehittymisen kannalta yhtä tärkeitä kuin fyysinen treenaaminen.

– Noora Pinola

Kommentoi

Kommentit