Haluatko tulla vahvaksi, kauniiksi ja suosituksi?

Power Gainerson urheilua isolla U:lla.  Se on treenimuoto, urheilulaji, kuntoilua, hikoilua, kiihkoilua ja paljon muuta. Se on myös voimailua, kamppailua, onnistumista ja epäonnistumista . . . oppimista. Näin kuvaillaan Power Gainersiä heidän omalla sivustollaan. ”

 Sain erinomaisen mahdollisuuden päästä kokeilemaan Tapanilan Erälle kyseistä monille ehkä tutummalla nimellä kutsuttavaa PG:tä. Olin sopinut, että kokeilukertani tulisi tapahtumaan sunnuntai-iltapäivällä, koska silloin pääsisin treenaamaan alkeisryhmän kanssa. Alkeis- sana kuulosti erittäin houkuttelevalta. Tosin minua oli varoiteltu (peloteltu), että sielläkin joutuisi seisomaan päällä ja tekemään kaikenlaista hullua juttuja, mutta sivutin sen vitsinä. Paikan päälle päästyäni totesin nopeasti, että ei se ollut! Pidin mieleni kuitenkin alusta asti avoimena. Olinhan ensikertalainen.

Milla testasi Power Gainersin tunnin

Sunnuntain alkeisryhmän vetäjänä oli Marko ja treenipaikkana toimi Tapanilan Erän nyrkkeilysali. Paikalle oli tällä kertaa saapunut noin 10 kovakuntoista treenaajaa ja sitten minä. Pelkän alkulämmön jälkeen hiki jo virtasi ja kroppa kävi kovilla. Ajattelin, että tätä tahtia minusta ei ole jäljellä kuin märkä läntti matossa. Aikaa kuitenkin 1,5 h treenistä oli kulunut vasta vartti. Mitä pidemmälle treeni kuitenkin eteni sitä enemmän olin siitä fiiliksissä. Sunnuntain treenimme koostui tasaisesti voima-, kehonhallinta- ja ketteryysharjoituksista ja ei siellä käyneillä kuntokaan pääse rapistumaan. Osa harjoitteista teimme itsenäisesti ja osan pareittain.

Milla testasi Power Gainersin tunnin

Minun treenissäni näkyi tuon aikaisemmin mainitun voimailun, kamppailun, onnistuminen lisäksi etenkin tuo epäonnistuminen. En muista olenko koskaan opetellut seisomaan päälläni ja edellisen kerran käsillä seisomistakin on tullut treenattua noin 10 vuotta sitten. Onneksi valmentajamme Marko näki kun minun leukani loksahtivat auki hänen näyttäessään mallisuorituksia ja tarjosi oitis ensikertalaiselle auttavan kätensä. Muiden tehdessä sujuvasti päällä seisonta harjoituksia Marko kävi läpi kanssani alkeita. Ette varmaan usko, mutta eihän minusta sitten tullut ensimmäisellä kerralla päällä seisonnan mestaria, mutta kuulemma ensi kerralla päästään varmasti jo pidemmälle. Päällä seisonta ei kuitenkaan ollut näissä treeneissä se ainut kompastus kivi minulle. Seuraavaksi treenattiin käsillä seisontaa. Muutaman (kymmenen) kankean yrityksen jälkeen aloin kummasti kuitenkin päästä juonesta kiinni.

Minulle jäi Power Gainerssistä erittäin hyvä maku. Näin vuorokausi treenin jälkeen kun tätä kirjoittelen, voin todella tuntea lähes jokaisessa lihaksessa jotain tehneeni. Lisäksi mieltäni jäi kaivelemaan kuinka paljon voisin kehittyä esimerkiksi kuukaudessa. Niin paljon jo oivalsin yhden treenin aikana. Kyllähän minäkin sen päällä seisonnan vielä opin! Niin ja ne kaikki muutkin hienot kehonhallinta jutut mihin en vielä kyennyt, koska luonnollisestihan se ärsyttää kun muut tekivät niitä niin sujuvasti.  1,5 meni ihan hujauksessa kun pääsi tekemään niin hienoja itselle uusia juttuja.  Parasta oli myös se, että treenit sai tehdä juuri omalla tasollaan ja tällainen ensikertalainen otettiin harjoituksissa hyvin vastaan. Toivottavasti pääsen teille lukijoille vielä tulevaisuudessa kertomaan huikeasta edistymisestäni, sillä innostukseni nähneenä Marko tarjosi minulle mahdollisuutta tulla muutaman kerran treenaamaan uudelleen ja katsoa miten nopeasti voin PG:ssä kehittyä.

Milla testasi Power Gainersin tunnin

Kaikille kiinnostuneille tiedoksi, että PG:tä pääsee kokeilemaan Tapanilan Erällä ensimmäisen kerran ihan veloituksetta. Eikä hinta muutenkaan päätä huimaa sillä treenit vuoden alusta kesäkuun alkuun maksaa vain 120 € ja treenaamaan sillä pääsee kolme kertaa viikossa. Alkeisryhmä harjoittelee tiistai-iltaisin ja sunnuntai-iltapäiväisin. Lisäksi lauantaisin on vapaat harjoitukset. Edistyneemmät True Power Gainersit harjoittelee keskiviikkoisin ja sunnuntaisin.

Treeni terveisin,

Milla

Ravintovalmentaja ja Personal Trainer

 Tmi 2Move

2move.fi, facebook.com/2Move.fi

Lähteet: power-gainers.com

Kuvat: Milla

2 comments

Kommentoi

Kommentit

  1. Kiitos kommentistasi Pekka. Sen kyllä huomasi, ettei haasteet pääse loppumaan. Itselläni riittää perusteidenkin hallinnassa hetkeksi hommaa =)